sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Uusi tuttavuus

Oi että oli ihana pompata keskiviikkona hevosen selkään. Pääsin irtotunnille Symphony Stablelle, Kellokoskelle. Onneksi minulla oli tallilla käyvä kaveri siellä, tai itseasiassa parikin, joten vaikka paikka oli vieras niin oli vähän apuja.

Jonkin aikaa oltiin ja pyörittiin, kun ei ollut listoja. Kun saatiin lista niin lähdin yhden kaverin kanssa hakemaan hevosia laitumelta. Muutamaan kertaan oli lähellä etten vetänyt pyllylleni mutaisissa kohdissa, mutta hengissä selvittiin. Ratsukseni sain Viivin, pienen mustan tamman. Harjasin hevosen ja sain hieman apuja varusteiden laitossa, kun minun piti lähteä hakemaan maksua tavaroiden luota.

kuvat © Janina

Vaikka keli oli aivan upea ja oli kunnolla lämmin, päätimme olla kuitenkin maneesissa. Ilma oli vähän turhankin lämmin. Aika nopeasti otettiin ohjat käteen ja aloitettiin käyntityöskentelyllä. Koska olen niin surkea muistamaan mitä tunneilla tehtiin ja en ikinä muista kirjoittaa ylös niitä heti, niin en nytkään muista tarkemmin mitä tehtiin.

Ohjeet olivat aivan erityyppisiä kuin yleensä, mutta äkkiä pääsin hommaan mukaan. Viivi oli oikein näppärän tuntuinen ratsastaa. Aluksi tuntui oudolta kun askeleet olivat niin lyhyitä, jolloin se tuntui paljon vauhdikkaamalta kuin olikaan. Taidettiin me silti olla niin sanotusti reippaimpien joukossa. Varsinkin ravissa sai vähän varoa ettei olla kenenkään perässä kiinni. 

Hieno istunta hei :D

Ravissa tehtiin avotaivutusta, joka olikin ihan kivaa ja onnistui kohtuullisesti, vaikka en niitä ole taas hetkeen tehnyt. Avot aloitettiin tekemällä lyhyen sivun kulmaan voltti, josta jatkettiin pitkälle sivulle avoa. Välillä Viivi meinasi hyytyä volteilla, mutta sitten suoralla mentiin taas reippaasti.

Kolmikaarisilla tehtiin alkutunnista käynnissä ja avojen jälkeen laukassa. Ensin nostettiin käynnistä laukka H-kirjaimesta, laukattiin eka kaarrre isona ja keskihalkaisijan kohdalla käyntiin. Keskimmäinen kaarre pienenä ja sitten taas keskihalkaisijan kohdalla laukannosto. Viimeinen kaarre tehtiin myös isona. Pitkälle sivulle taas käyntiin. Ekalla kaarteella meillä meinasi Viivin kanssa mennä vähän pitkäksi, kun ratsastajalla oli taas avut vähän hukassa. Muuten tehtävä oli ihan kiva.

Oli se meno ihan siedettävänki näköistä edes hetken

Toinen laukkatehtävä oli että mentiin pääty-ympyrällä, osa toisella ja loput toisella. Tehtävä oli taas käynnistä nostaa laukka maneesin keskellä, laukat kolme neljäsosa ympyrää ja käyntiin. Tämä oli ihan hauska tehtävä, jossa onnistuttiin taas ihan kivasti. Siinä oli nyt tunti pähkinänkuoressa ja pakko sanoa, että tämän tunnin perusteella voisin käydä toistekin tunnilla. Nyt pitää ruveta pakkaamaan ja valmistautumaan Tallinnaan lähtöön :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti