tiistai 17. tammikuuta 2017

Fiiliksissä

Viime perjantaina mulla oli tosiaan ihan vapaapäivä, joten tallille lähdön kanssa ei kerennyt tulemaan kiire. Olin päivällä jo pohtinut, että haluaisin toisaalta jonkun muun kuin Niilon. Gessy oli ilman satulaa niin kiva, että olisi ollut hauska kokeilla satulan kanssa. Mutta listassa kuitenkin oli mun kohdalla Niilo, toisaalta olin pettynyt, toisaalta iloinen kun pääsin lempparilaaman selkään.

Hoidin hepan kuntoon ja sitten mentiin. Alkuun ihan tavallisesti kävelyt ja ravia ympyröillä. Normaalista poiketen laukkaa vedin pidemmät pätkät kevyessä istunnassa, vähän vaihdellen ympyröillä ja koko uraa käyttäen.


Alkuverkan jälkeen aloitettiin käynnin säätelemisellä. Erot näkyi aika hyvin sitten jossain vaiheessa ja Niilo veti ihan näppärästi. Säädeltiin raviakin, siinä vaan alkuun ruuna herkästi siirtyi käyntiin kokonaan. Mutta tässäkin saatiin sitten eroja ihan mukavasti näkyviin. Sitten siirryttiin kahdelle ympyrälle ja tehtävänä oli hidastaa käyntiä sekä siitä sitten väistättää ympyrältä ulospäin. Kun pääsin katsomaan peilistä, niin ainakin silloin väistöt ainakin näytti kivoilta. Kyllä ne muissakin kohdissa sujui, mutta siinä sain jotenkin sen paljon paremmin.

Sitten samaa ravissa, joka oli mulle vähän haastavamapaa. Välillä meinasi tila loppua kesken, mutta jotain saatiin väkerrettyä siellä väleissä. Tässä välissä taidettiin pitää taukoa, jonka jälkeen jatkettiin saman tehtävän parissa. Ensin pari kertaa käynnissä, sitten jo ravissa. Sitten otettiin että väistätys käynnissä ja siitä suoraan laukannosto. Niilo oli tässä tehtävässä ihan mahtavan tuntuinen. Se ei ole ikinä tuntunut noin hyvältä ikinä. Laukannostot olivat aika hauskantuntuisia, kun Nipa nosti ne melkein paikaltaan kunnon pompulla. Muutenkin heppa oli aivan mahtava näissä, joten enää ei harmittanut ollenkaan se, että sain Niilon tälle tunnille.


Lopuksi sitten siirryttiin tekemään kolmikaarista kiemurauraa. Mentiin sitä ravissa ja ns. suunnan vaihdossa eli pituushalkaisijalla käytiin käynnissä. Niilo oli tässäkin ihan kiva. Asettaminen on jotenkin ollut mulle aina vaikeaa, mutta nyt Nipa the kirahvikaula jopa meni sinnepäin. Heppa oli kyllä mahtava koko tunnin. En tiedä sitten että auttoiko etten ollut vähään aikaan Nipalla mennyt vai mikä, mutta jotenkin Niiloa osasi ratsastaa ihan eri tavalla. Toivottavasti tämänkin viikon perjantaina sujuu ratsun kanssa yhtä hyvin, on se sitten mikä vain. 

Olin tunnin jälkeen koko illan ihan fiiliksissä, kun tunne siellä selässä oli niin mahtava.

perjantai 13. tammikuuta 2017

Leikkejä ja vakavaa työskentelyä

Nyt kun mulla on lomapäivä taas työssäoppimisen jälkeen, on aikaa istahtaa koneelle niin, että saan kirjoitettua tämmöisen pikaisen päivityksen tunneista. Toki viikko sitten olin lomalla myös, mutta silloin löhösin sohvalla ja tein kaikkea muuta, kuin istuin koneella.

Aloitetaan ensimmäisestä kirjoittamattomasta tunnista, jonka ajankohta menee niinkin kauas kuin 2.12, jolloin mulle oli laitettu Gessy. Muut pohtivat ilman satulaa menoa, mutta koska Gessy on mulle hankala muutenkin, olin heti että minähän laitan satulan. Lopulta tulikin käsky et kaikille satulat ja mennään katrillia.


Katrilliin Gessy ei ehkä ollut mulle se mukavin. Gessy ei olisi millään halunnut mennä kaverin viereen, jos siitä oli lähdetty. Ja välillä se jäi jumittamaan johonkin kohtaan ja mullahan oli toki kaikki nappulat hukassa. Todella kuumakin tuli, kun olin varustautunut toppatakilla, enkä kerennyt sitä ottaa pois missään välissä. Ja Geen kanssa sai vähän tapellakkin, että tehtiin edes suurin piirtein sitä kuviota mitä piti.

Muuten oli ihan hauskaa ja katrillia olinkin toivonut pääseväni menemään. No, se toteutui, mutta hevosen kyllä silloin olisin voinut mielelläni vaihtaa. Mutta onhan tuo tallin ainoa tamma välillä ihan kiva ja vaihtelua hevosiinkin!


Seuraavalle tunnille sain Villen ja tällä kertaa mentiin ihan tavallisesti koulua. Tunnin tekemiset jouduin muistelemaan instasta, jonne olen jotain kirjoittanut ylös. Eli tunti sisälsi yksinkertaisuudessaan siirtymisiä, voltteja ja loivaa kiemurauraa. Ville oli kiva ja saatiin kaikki tunnin tehtävät onnistumaan ainakin jossain kohti. Siirtymisistä ja volteista mulla ei ole sen suurempaa mielikuvaa, varmaan ihan perusjuttuja tehtiin. Ne menivät ihan kivasti ja sen suurempia ongelmia muistaakseni ei ollut näissä.

Kiemurauraa mentiin kaikissa askellajeissa, aloittaen käynnistä. Siinä ei sen kummempaa, kunhan puksuteltiin menemään. Ravikin meni ihan ongelmitta, Ville kun meni aika nätisti. Laukassa sitten kun tuli perjaatteessa vastalaukkaa, rikkoi Ville parilla ensimmäisellä yrityksellä raviin tai sääti jotain muuta. Kun sitten rupesin päättäväisemmin ratsastamaan, saatiin niistäki onnistuneita pätkiä. Eli kaikinpuolin onnistunut kerta ja tämä vain vahvisti sitä, että Villen selkään kapuaisin mieluusti useamminkin.


Seuraava tunti olikin jo kauden viimeinen tunti ennen joulua. Kuten yleensäkin, meillä oli nyt ilman satulaa leikkejä. Sain taas Villen, mun ihanan luottoleikkiratsun. Mä olen aina ollut huono taipumaan ja pääsemään satulattomaan selkään, paitsi toki meillä kun on ramppi niin pääsen siitä helposti. Tolla tunnilla kuitenkin sain ideasta kiinni, alkuun kun oltiin sitä että maassa oli istuinalustoja ja yksi liian vähän. Joten siihen piti päästä istumaan, se joka jäi ilman, putosi pois. Tässä kun ei ollut kauheaa kiirettä selkään, niin sain ideasta kiinni että miten pääsen sinne helpommin. Yleensä kun olen tässä jo heti alussa tippunut, niin nyt pääsin kolmen parhaan joukkoon. Ponit sitten kuitenkin veivät voiton.

Sitten oltiin jotain että laukkaa ympäri maneesia, sitten kun käskettiin niin oikealta puolelta alas ja vasemmalta selkään. Ja taas vika selässä tippui. Tässä taisin ekan kierroksen selvitä, mutta sitten aika äkkiä tipuin. Mun idea selkäänpääsyn kanssa katosi ja Ville ei tahtonut millään pysyä paikoillaan, vaikka melkeen nurkassa seisottiin. Noh, taas taisi ponit viedä voiton tässäkin.

Sitten lopuksi ties mitä pujottelujoukkuekisoja. Välillä pujoteltiin tötteröt kaksi kertaa edestakaisin, välillä sitten pitkäsivu toiseen päätyyn, pujottelu takaisin ja heti perään toiseen kertaan. Villen kanssa me mentiin tötteröt aika rauhallisesti, sillä meidän joukkueessa yksi veti hullua vauhtia ja sai meille sillain aikaa. En uskaltanut ottaa sitä riskiä että tötterö kaatuisi ja joutuisin sen nostamaan. Ihan hyvin meillä sitten lopulta meni.


Nyt viikko sitten perjantaina oli taas sitten kauden ensimmäinen tunti, kovista pakkasista huolimatta. Olin kunnon michelinukko, kun tallille lähdin. Kirosin kamalasti, kun listassa luki Gessy. Ja nyt menisin ilman satulaa, koska se on mukavampaa pakkasilla ja mun varustus oli semmonen että satulan kanssa olisi vähän hankalaa. Jos en olisi mennyt näin paljoa ilman satulaa kuin nyt, olisin varmaan ollut kauhuissani.

Lopulta kun pääsin selkään ja aloitettiin hölkkäily, totesin että sillä on paljon helpompi istua kuin satulan kanssa. Se helpottikin omaa olotilaani, meillä meni ihan kivasti siis. Alkuverkan jälkeen tehtiin muunmuassa keskiympyrää, josta käännettiin ulospäin pienemmät voltit. Yleensä tehtiin joku siirtyminen, kun vaihdettiin ympyrältä voltille ja päinvastoin. Gessy olikin oikein mukava, vaikken itse osannut aina reagoida, kun se haki peräänantoa. Tehtävä onnistui näppärästi niin ravissa kuin laukassakin.

Sitten lopuksi vielä mentiin kahdella ympyrällä, joilta väistätettiin ulospäin. Niin kauan kun pysyttelin käynnissä, homma sujui ihan hyvin. Ravissa Gessy alkoi jo vähän juoksemaan alta pois ja itse aloin olla niin väsynyt, että siitä ei tahtonut tulla mitään. Saatiin me ehkä muutama onnistunut pätkä. Muuten tunti oli ihan onnistunut ja yllätyin positiivisesti, kun Gessy olikin ihan kiva. Eikä muuten tullut edes kylmä! Pikemminkin hiki. Mutta mulla oli lihakset ihan jumissa pari päivää tunnin jälkeen.

Tänään sitten taas tunnille illemmalla, saa nähdä kenen selkään tänään kavutaan.