keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Nipsan selässä taas

Viimeisimmän postauksen jälkeen on tapahtunut taas paljon kaikkea. Taas on jäänyt muutamista tunneista postaamatta, mutta tässä nyt pientä tiivistelmää niistä :)

Jos nyt oikein muistelen, niin kolmisen viikkoa sitten menin Gessyllä. Sen parempia muistikuvia mulla ei tunnista ole, mutta tunti meni ihan kohtuullisesti. Ei mitenkään erityisen hyvin, mutta ei kamalan huonostikaan. Sitä seuraavalla kerralla mulla luki taas listassa Gessy, mutta päätettiin yhden kanssa kysyä voidaanko vaihtaa. Lopulta pääsin sitten vihdoin ja viimein, pitkän odotuksen jälkeen Niilon selkään.


Koko kesän olin odottanut että pääsen Nipan selkään ja se vihdoin toteutui. Olin kerennyt jo alkukävelyitä menemään Gessyn selässä, joten satulassa oli alkuun hassu istua. Mutta kun päästiin kentälle ja aloitettiin alkuverkka, oli selässä tuttu ja turvallinen olo. Vähän sai alkuun hakea, mutta pian homma alkoi sujua. Itseasiassa ennen kuin aloitettiin alkuverkka, meille kerrottiin että nyt 2.10 on tallilla koulukisat. Että jos kiinnostusta on niin niihin voi osallistua.

Tunnilla harjoiteltiin niitä heC radan juttuja, kun yks sun toinen sanoi olevansa kiinnostunut. Kentän toiseen päätyyn rajattiin oikean kokoinen alue, jolle mentiin sitten vääntämään. Alkuun mentiin vaan ravissa ja yritettiin mennä mahdollisimman hyvin meidän uraa pitkin. Ai että kun oli kiva istua Niilon ravissa, kun mun on niin paljon helpomi istua siinä verrattuna vaikka Gessyn raviin. Tehtiin sitten kolmikaarista kiemurauraa, jossa Niilo oikeasti asettui. Yleensä mulle sanotaan että aseta enemmän, mutta nyt tuli kehuja kun asetus oli suurinpiirtein kohdillaan. Ja tuntui että kerrankin Niilo ei vedellyt pää taivaissa pitkän kirahvikaulansa kanssa.


Harjoiteltiin myös laukkaohjelmaa vähän pienemmissä ryhmissä. Eli lyhyen sivun keskeltä laukannosto, sitten lähdetään keskelle mutta kunnon kulmissa. Vasta keskipisteestä lähdettiin tekemään ympyrää, ympyrän jälkeen raviin ja toiseen suuntaan. Laukka tuli ainakin silloin oikein, omista verkkailuista en kyllä ollut yhtään varma :D

Viime viikolla pomppasin taas Niilon selkään ja taas harjoiteltiin koulurataa. Nyt verkkailtiin ite tekemällä ensin ympyröillä ravia ja laukkaa. Sitten vain siirtymisiä, joissa Niilo oli taas tosi kiva. Sen kanssa on vaan niin kiva tehdä siirtymisiä. Sitten mentiin pareittain taas rajatulle alueelle. Nyt tultiin vähän aikaa keskihalkaisijaa pitkin, tarkoituksena hakea sitä että tullaan oikeasta kohtaan ja suoraan. Tämä meni muutamaa pätkää lukuunottamatta ihan ok. Ei ainakaan tullut kauheita mutkitteluja.

Sitten tehtiin vuorotellen raviohjelma. En nyt rupea selittämään tarkasti mitä tässä tuli, mutta tässä on linkki ohjelmaan jota mentiin. Tiet tuli ihan hyvin, tottakai aina voi mennä tarkemmin. Isoin ongelma oli lisäykset, koska en niitä ollut ollenkaan testannut verkassa. Ne ei oikein lähtenyt tossa, mutta raviohjelman jälkeen tein vähän lisäyksiä kun mentiin itsenäisesti.


Lopuksi mentiin vielä sitten laukkaohjelma. Tässä stressaan hirveästi että tuleeko meille Nipan kanssa oikeat laukat, mutta tuossa laukannostot on niin hyvissä kohti että tulee aika helposti myötälaukat. Oikealle meni ihan hyvin, mutta vasemmalle taas oikaistiin niissä kohti mihin olisi pitänyt tulla kunnon kulmat.

Ja tunnin jälkeen ilmoittauduin sitten oikeasti niihin kisoihin! Eli mulla on nyt sunnuntaina siis mun ihan ensimmäiset, kunnolliset kisat. Vähän stressaan ja panikoin, mutta mun ryhmästä on moni muukin tulossa kisoihin. Harjoitellaan vielä perjantaina, jolloin täytyy nyt keskittyä tekemään kunnon tiet ja verkassa testata niin ravi-pysähdys-ravi siirtymiset, lisäämiset ja laukkaympyrät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti